Elämä jatkui muutaman päivän jotakuinkin normaalina. Asiat etenivät ja taloyhtiö yritti löytää urakoitsijaa remonttia varten. Me odottelimme lopullista vahinkoraporttia ja mietimme, mihin pääsisimme sijaiskodista muuttamaan. Oman asunnon vastiketta piti maksaa koko ajan normaalisti eikä äitiyspäivärahasta niin paljon ylimääräistä jäänyt, että sillä olisi mitä tahansa vuokraa maksanut.
Maanantaina 6.6. olin lasten
kanssa Prismassa ruokaostoksilla puoli neljältä, kun puhelimeni soi.
Vakuutuskäsittelijämme Tiia soitti erittäin kiukkuisen puhelun. Luurista alkoi
kimakalla äänellä sellainen papatus, että meni hetki ennen kuin ymmärsin, kuka
soittaa ja mitä asiaa koskee. Laskin punnitsemani banaanit kärryyn ja pyysin,
että hän aloittaisi alusta hieman rauhallisemmin.
Tiia: ”Minulla on tässä kädessä
nyt tämä vahinkoraportti, jonka mukaan putkessa ei ole mitään vikaa eikä
taloyhtiön vakuutusyhtiö korvaa vahinkoa!”
Minä: ”Okei. Erikoista, sillä
taloyhtiö tai me emme ole nähneet vielä koko raporttia. Onko kartoittaja
laittanut sen suoraan teille?”
Tiia: ”Sillä ei ole väliä, mistä
se on tullut. Väitätkö, että valehtelen? Tässä minulla on mustaa valkoisella!
Väitätkö, ettei minulla ole tällaista paperia?”
Minä: ”Otetaas nyt ihan
rauhallisesti. En väitä mitään vaan olen todella hämmentynyt, että raportti,
jota koko taloyhtiö, me ja taloyhtiön vakuutusyhtiö odottaa kuin kuuta
nousevaa, on toimitettu ensimmäisenä meidän omaan kotivakuutusyhtiöön, vaikkei
kartoitusfirma edes tiedä omasta kotivakuutusyhtiöstämme mitään.”
Tiia: ”Väität, ettei tällaista
raporttia ole vai? Tässä tämä on minun kädessäni ja tässä on päiväys toukokuun viimeinen päivä.”
Minä: ”En edelleenkään väitä,
etteikö jotain raporttia voisi olla, mutta kuulen tästä nyt ensimmäistä kertaa
ja olen ruokaostoksilla. Siis hetkonen, päiväys toukokuun puolella? Eihän se
ole edes se lopullinen raportti, kun viimeinen tutkimus tehtiin 2.6. ja sitä
raporttia tässä edelleen odotellaan. Ihan kuten olen teille viime viikolla
ilmoittanut.”
Tiia: ”Tällainen raportti minulla
nyt on ja tässä on ihan mustaa valkoisella. Sain sen nyt vasta käsiini, mutta päiväys
on jo toukokuun puolella. Tämä tarkoittaa sitä, että sijaisasumisenne päättyy
tähän.”
Minä: ”En tiedä, mikä raportti
sinulla on. Olen toimittanut teille kaikki raportit, jotka olen käsiini saanut
ja sopinut käsittelijänne kanssa, että saamme jäädä sijaisasuntoon, kunnes
lopullinen raportti on valmis. Syy tulee olemaan joka tapauksessa sama eli
varmasti sijaisasumisemme tulee sen jälkeen päättymään.”
Tiia: ”Kyllä, se päättyy tähän.
Saatteko asunnon tänään tyhjäksi?”
Minä: ”Tänään?! Kello on puoli
neljä, olen ruokakaupassa, meillä on vauva ja 2-vuotias lapsi eikä tietoa,
mihin olemme menossa.”
Tiia: ”No saatte huomisaamuun asti
aikaa. Puoleen päivään mennessä on asunnon oltava tyhjä.”
Tässä kohtaa minäkin hieman
turhauduin vakuutusyhtiön huomaavaiseen ja lempeään otteeseen.
Minä: ”Aika kohtuutonta, mutta
asia selvä. Emme ole saaneet korvauksia ajalta ennen sijaisasuntoa, missä
vaiheessa saamme korvauksen niistä?”
Tiia: ”Oletko tosissasi? Odotatko
meidän vielä maksavan teille jotain, vaikka olette luvatta asuneet jo yli
viikon meidän piikkiin? Eiköhän se maksuvelvollisuus ole lähinnä toisin päin?”
Minä: ”Emme todellakaan ole
asuneet luvatta vaan olen aktiivisesti ollut teihin yhteydessä ja tiedottanut
tilanteestamme. Viime viikolla olen sopinut, että saamme lopulliseen raporttiin
asti asua sijaisasunnossa eikä tuota lopullista raporttia ole kukaan vielä
tehnyt. Millä tavoin perustelet sen, että aiempi oikeutemme korvaukseen olisi
nyt jotenkin kadonnut?”
Tiia: ”Vai niin. Monestako
päivästä aiot korvausta vaatia?”
Minä: ”Kaikista, jotka vahingon
jälkeen asuimme tuttavien nurkissa. Ihan kuten meille aiemmin luvattiin.”
Tiia: ”Täällä näkyy, että olette
muuttaneet sijaisasuntoon vasta 27.4. Minkä takia ette menneet heti, kun teille
asuntoa tarjottiin?”
Minä: ”Kerroitte, että vaihtoehdot
ovat toisessa kaupungissa ja viikkohinnat useita satasia. Yritimme alkuun
löytää itse asuntoa ja kun lopulta sopivaa asuntoa meille tarjottiin, meni pari
päivää, että saimme avaimet noudettua toisesta kaupungista. Korvaus tuttavien
luona asumisesta on 5 euroa päivässä per henkilö. Sijaisasunto maksoi teille 80
euroa päivässä; näin ainakin väititte. Minun matikalla teille olisi ollut
edullisempaa, jos olisimme olleet pidempäänkin tuttavien nurkissa.”
Tiia: ”Aha. Laitan korvauksen
maksuun.”
Minä: ”Käsittelijänne kertoi viime
viikolla, että myös muuttokustannuksista olemme oikeutettuja korvauksiin.”
Tiia ei meinannut enää saada
henkeä: ”Siis mitä ihmeen muuttokustannuksiakin teille nyt sitten on syntynyt?”
Minä: ”Kuten jo aiemmin oli
puhetta, jouduimme muuttamaan asuntoon lapsille sopivat sängyt, syöttötuolin ja
muuta henkilökohtaista tavaraa. Voin kertoa, että tuollainen vauvaikäinen
tarvitsee ihan vähän enemmän tavaraa mukaansa kuin aikuinen.”
Tiia: ”Laita nyt nämä kaikki
vaatimuksesi tänne ja katson sitten, mitä niistä korvataan.”
Minä: ”Asia selvä. Heihe…”
TUUT-TUUT-TUUT.
Siinä minä seisoin Prisman
vihannesosastolla hölmistyneenä kuin lattialle vierinyt lanttu. Ihmisiä vilisi
ohi, mutta minä möllötin paikoillani ja tuijotin tyhjyyteen. Kohta Ama repi
hihasta ja ihmetteli, miksei mennä eteenpäin. Totesin, että ostetaan nyt vain
nämä banaanit ja lähdetään sijaiskotiin. Ama ihmetteli, miksei osteta maitoa ja
leipää ja tomaattia ja ruokaa ja rahkaa ja kaikkee mitä, kuten piti. Laahustin kohti kassoja ja
vastasin, että meidän pitää pakata tänään ja miettiä, mihin muutamme. Elämä
tuntui uskomattomalta: me ostimme ainoastaan remonttihuolista vapaan asunnon ja
nyt minusta oli jo vakuutusyhtiönkin silmissä leivottu kusettaja
sijaisasunnonvaltaaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti