#18: Kilpajuoksu aikaa vastaan

Tarkastaja homekoirineen lähti ja jäin Myyntimiehen kanssa kaksin. Istuimme alas ja tuijotimme vain hiljaa eteenpäin. Myyntimies kysyi, että mitäs nyt. Vastasin, etten todellakaan tiedä. Tarkastajan lausunto oli samaan aikaan musertava, mutta myös toivoa antava. Tarkastus oli tehty juuri tätä varten ja piti olla selvää, että jos jotain löytyy, perumme kaupat. Koko ajan olimme hokeneet itsellemme, että jalat on pidettävä maassa, vaikka pää kulkisi pilvissä.

Istuimme hetken vielä hiljaa ja totesin, että emme missään nimessä voi muuttaa asuntoon, jossa lapset voivat altistua homeelle. Sovimme, että juttelen Jiin kanssa, kun hän pääsee kotiin ja palaamme asiaan. Soitin Jiille heti matkalta. Alkoi armoton kilpajuoksu aikaa vastaan ja stressitaso nousi raketinlailla kohti ääretöntä, ja sen yli.

Jii tuli ajoissa kotiin ja istuimme keittiönpöydän ääreen. Sovimme, että kello 15 mennessä on kerrottava niin ostajille kuin Myyntimiehelle, mitä aiomme. Kävimme läpi vaihtoehtoja, todennäköisyyksiä, mahdollisuuksia ja kauhukuvia. Kello tuli kolme. Totesin, että nyt oikeasti on tehtävä päätös! Kello tuli neljä! Kauhistuin ajankulumista ja huomasin, että kello oli jo viisi! Kello ei ole koskaan juossut samaa vauhtia – ja samassa se oli kuusi. 

Jostain syystä kuvittelin, että välittäjä olisi osannut auttaa edes meneillään olevassa tilanteessa, mutta hänen mielipiteensä nyt olisi pitänyt tietää soittamattakin: hän ei todellakaan tiennyt, mitä kannattaisi tehdä. Oli aivan älytön temppu teetättää mitään tarkastusta tässä vaiheessa, kun kaupanteko on jo sovittu. En voinut olla hermostumatta, kun totesin, että en kadu hetkeäkään, että tarkastus teetettiin. Kysyin, olisiko hänen mielestä ollut parempi viedä lapset asuntoon, jossa vaaditaan välittömiä toimenpiteitä asumisterveyden saattamiseksi lain vaatimalle tasolle kuin teetättää tarkastus silläkin uhalla, että aikataulu menee tiukille. En saanut vastausta.

Kello juoksi ja päässä suhisi ajatuksia kuin Tokion metrossa matkustajia aamuruuhkan aikana. Puhelut sinne ja tänne, mielipiteet tuolta ja täältä sekä tietysti omat pohdintamme ja johtopäätöksemme johtivat lopulta siihen, että päätimme pitää kiinni kaupantekosuunnitelmista muutamin uusin ehdoin. Sovimme Myyntimiehen kanssa, että tarkastuksessa havaitut homeongelmat ja riskirakenteet korjataan kuntoon myyjän toimesta ja myyjän kustannuksella, ja tämä kirjataan myös kauppakirjaan. 

Myyntimies oli ehtinyt puhua taloyhtiön hallituksen kanssa ja hän oli saanut luvan tilata korjaustyöt alkamaan saman tien. Tarkastajalla oli kontakti remonttifirmaan, joka pääsi aloittamaan työt seuraavalla viikolla. Esiin nousi vielä muuttoaikataulu, joka uhkasi venyä, jos remontti ei kahdessa viikossa valmistu. Totesin, että huonolla tuurilla meillä on käsissämme sekä uusi että vanha asunto maaliskuussa ja näin ollen myös molempien asuntojen vastikkeet. Myyntimies lupasi, että siinä tapauksessa he huolehtivat kyllä vielä oman asuntonsa vastikkeesta. Kysyin, pitäisikö asia kirjata kauppakirjaan, mutta Myyntimies totesi, että ei kai sinne kaikkea pientä tarvitse kirjoittaa. Kyllähän me vanhat tutut pystytään herrasmiessopimuksinkin asioista sopimaan. ”No näinhän se on”, ajattelin.

Illalla laiteltiin vielä viestiä puolin ja toisin enkä voinut olla toteamatta, että kaikesta huolimatta tilanne ahdistaa. Myyntimies vastasi, että niin ahdistaa heitäkin, mutta he hoitavat kaiken huippukuntoon ja sitten täräytetään viinit pöytään. Viimeisin viestini kaupantekoa edeltäneenä päivänä päättyi näin: ”Meille huonoin vaihtoehto on ehdottomasti ostaa asunto, joka voi vaarantaa terveyden ja viedä kohtuuttomasti rahaa..” Myyntimies vastasi omalta osaltaan viestillä, jossa totesi: ”Kuseen ette joudu, siitä pidetään yhdessä huoli!”